Meijun blogi

Bloggaaja Meiju
Olen Meiju, 29 vuotta. Sain kesällä 2020 diagnoosin urtikariasta ja nyt edessä on opettelu elämään uudessa tilanteessa. Olen aivan matkani alussa, joten tämä on väylä kertoa ja jakaa kokemuksiani. Kirjoittelen tavallisesta arjesta ja siitä, miten urtikaria muuttaa ja vaikuttaa elämääni.

Haluan jakaa rehellisiä ajatuksiani ja levittää tietoutta tästä sairaudesta. Olisi mukavaa, jos kirjoituksistani joku saisi vertaistukea tai löytäisi uutta tietoa ja sitä kautta ymmärrystä urtikariaa kohtaan.

 


Uusimmat blogikirjoitukset

Vuosi pakettiin 

Uuden vuoden vaihtuminen on minulle aina jotenkin merkityksellistä, vaikka nykyään en enää mitään pitkiä listoja uuden vuoden lupauksista aio tehdäkään. Edelliset vuodet ovat näyttäneet, että vuodet tuovat mukanaan niin paljon kaikkea mihin ei aina voi valmistautua ja välillä elämän pyörteissä meinaa mennä koko oma pääkin sekaisin. Ehkäpä juuri siksi yhden lupauksen aion kuitenkin itselleni tehdä: olla lempeämpi itseäni kohtaan.

 

Lue lisää

Joulufiiliksissä 

Syksy on ollut todella kiireinen ja stressitasot varmasti hälyttävät jo tähän aikaan vuodesta punaista. Onneksi pian on joulu ja pääsee rauhoittumaan joulun viettoon. Kuten viime kerralla arvelinkin, tasaisempaa vaihetta seurasi jälleen pieni pahenemisvaihe. Nykyään paukamat tykkäävät ilmestyä varsinkin käsivarsiini ja naamaan, muutamia toki ripoteltuna näiden lisäksi vieläkin ympäri vartaloa. 

 

Lue lisää

Elämää uudessa normaalissa 

Urtikariaan sairastumisesta on pian neljä kuukautta. Nyt huomaan olevani jo paljon rauhallisempi ja suhtaudun myönteisemmin aaltoilevaan oirekuvaan. Alussa kävin valehtelematta useita kertoja lääkärissä, sillä aina kun oireilu paheni merkittävästi, löysin välittömästi itseni vastaanottoaulasta odottamassa lääkäriin pääsyä. Mietin paljon, tuleeko elämästä enää koskaan kivaa ja tulenko olemaan koskaan onnellinen. Niin kuin se onnellisuus nyt siitä olisi kiinni, mutta peloissaan ja eritoten epätietoisena sitä ehti miettiä yhtä ja toista.

Lue lisää

Kesä vaihtui syksyksi - käteen jäi urtikaria

Heippa! Täältä ruudun toiselta puolelta löytyy Meiju. Elämänkokemusta olen ehtinyt hamstraamaan melkein kolmenkymmenen vuoden ajan, yksi iso rajapyykki siis on pian edessä. Arkena minut pitävät kiireisenä opiskelut ja työt, vapaa-ajalla elämää ilostuttaa muutaman vuoden ikäinen shetlanninlammaskoira.

Kesä on vaihtunut jo hyvän aikaa sitten syksyksi ja talvikin jo kolkuttelee ovella. Minulla tämä on ollut erilainen syksy moneltakin kantilta. Ei pelkästään uusien opintojen ja töiden, vaan myös oman hyvinvoinnin ja terveyden.

Kesäloman lopulla sain diagnoosin: krooninen spontaani urtikaria.

Lue lisää

Updated: 10-01-2019