Sopeutumisen alkua?

Fiilikset urtikarian suhteen ovat heitelleet lähikuukausina vähän laidasta laitaan, riippuen tietenkin myös siitä miten pahana iho on ollut. Olen tehnyt uusia havaintoja sen suhteen, mitkä asiat omalla kohdallani tilannetta pahentavat ja jotkut asiat tuntuvatkin vaikuttavan luultua vähemmän. Olen ehkä vain olettanut lukemani perusteella, mitkä ovat yleisimpiä pahentajia ja yhdistänyt niitä oireisiini ja sitten turhaan vältellyt niitä. Osan päätelmistäni tein myös ennen oikean lääkityksen löytymistä, jolloin kaikki varmasti näytti pahemmalta.

Olosuhteethan tuppaavat muuttumaan, mutta juuri nyt luettelisin omalla kohdallani suurimmiksi piruiksi lämpötilanvaihtelut, rasituksen ja hikoilun. Muutoin pahimmat oireet ovat pysyneet kurissa antihistamiinilla. Alkoholin luulin olevan ehdoton ei, mutta toistaiseksi olen selvinnyt juhlista yllättävän helpolla! Seuraava viikko saattaa mennä tavallista enemmillä kutinoilla, mutta tilanne on ehdottomasti rauhoittunut viime kesästä.

Sanoisin, että vasta viime kuukausina olen alkanut päästä edes vähän jyvälle urtikariasta ja siitä, miten se minun kohdallani käyttäytyy. Tietenkään sitä ei voi täysin ennustaa, mutta vähän alan jo olla kartalla, mitä voin tehdä ja mitä en. Yhteisvaikutukset ovat sitten oma lukunsa, en ole hetkeen ollut sairaana tai kummemmin harjoittanut mitään paheita, jotka olisivat voineet laittaa kapulaa rattaisiin.

Nyt tuntuu, että tähän on viimein kunnolla turtunut ja sopeutunut. On tullut hyväksyttyä se tosiasia, että näin se vaan nyt on, eikä se murjottamalla siitä parane. Tämä kuuluu nyt elämääni ja sen mukaan on elettävä. Oikeastaan tuntuu vaikealta edes kuvitella elämää ilman urtikariaa, siitä on tullut osa minua. Aika on varmasti auttanut tähän eniten, onhan tässä jo puolitoista vuotta opeteltu eloa sen kanssa ja tiettyjen asioiden välttämisestä on tullut jokapäiväistä arkea. Oireiden hetkellinen paheneminen ei myöskään enää aiheuta samaa paniikkia ja ahdistusta kuin aikaisemmin.

Missään nimessä kivaa tämän kanssa eläminen ei ole vieläkään. Utopistista ja vaikeaa vain kuvitellakaan, että tämä joskus olisi poissa kuvioista vaikka se olisikin suurin toiveeni. Koko ajan sitä on alitajuisesti myös varautunut siltä varalta, että jos takapakkia tuleekin. Alkaako stressi ja ahdistus sitten taas alusta?

Vastikään vietettiin Maailman Urtikariapäivää ja tuli luettua taas muiden tarinoita ja kokemuksia. Joillakin urtikaria esiintyy jatkuvasti pahana, heillä minun pahimmat oireeni lähes jokapäiväisinä ja peräti moninkertaisina. Ei voi kuin hattua nostaa heille, ja ilman muuta kaikille muille, jotka tämän kanssa painivat. Ollaan me kovia vaikka siltä ei aina tunnu!

Elämäntaparemonttini on sujunut yllättävän hyvin! Herkuttelu on vähentynyt kertaan viikossa ja bonuksena kilojakin on pudonnut jokunen. Ensimmäiset viikot tuli voitua aika huonosti ja ihokin oireili tavallista enemmän. Olettaisin, että syypäänä molempiin voisi olla yhtäkkinen ruokavalion radikaali muutos, vaikka terveellisempään suuntaan mentiinkin. Nyt ollaan vähän lähempänä toivottua tavoitetta; urtikaria on hetken aikaa ollut rauhallisempana kuin moneen kuukauteen.

Lenkin ja hikoilun jälkeen raajat kutisevat lähes poikkeuksetta ja nyt ilmojen kylmettyä näköjään vanha tuttavuus kylmäurtikaria on ärhäköitynyt; ennen oireet tulivat vasta kunnon pakkaskeleillä, nyt riittää että mennään alle viidentoista asteen ja reidet turpoavat ja kutisevat. Se on näköjään laitettava villahousut jalkaan jo lokakuussa!

Pitää vain tunnollisesti liikua ja kestää ne kutinat. Vanha minä käyttäisi sitä tekosyynä sille, ettei muka voi urheilla, mutta nykyään haluan olla sitkeämpi ja huolehtia itsestäni ja kunnostani, hinnalla millä hyvänsä. Ja se on minusta pieni hinta siitä, että voi hyvin fyysisesti ja sitä myöten myös henkisesti, sekä voi vielä joku päivä kokea olevansa tyytyväinen itseensä.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

Tarkistettu 4.10.2019

 

<<< edellinen postaus

>>> seuraava postaus

 

Updated: 13-11-2020