Heipat

Olen aina ollut kova pitämään päiväkirjaa ja haaveillut blogin kirjoittamisesta. Ennen ei ole oikein ollut sopivaa saumaa saati rohkeutta aloittaa. Olen juuri nyt ikionnellinen, että aikanaan lähdin tähän hommaan! Olen kokenut tämän parantavana ja vahvistavana, ja kirjoittamisen myötä olen myös oppinut itsestäni lisää. Jotenkin ne tsemppaavat asiat, joita olen kirjoittanut tänne ovat vahvistuneet myös omassa päässä ja kauan kadoksissa ollut usko itseen on löytynyt.

Olen aina ollut, ja olen edelleen, vähän turhan kova miettimään mitä muut ajattelevat minusta. Tämän myötä olen poistunut omilta mukavuusalueiltani senkin suhteen, ja vaikka välillä tuleekin mietittyä liikaa, niin loppupeleissä olen itsestäni vain ylpeä. Olen avoin ja herkkä ihminen ja puhun asiat niin kuin minusta tuntuu, aidosti ja juuri niin kuin ne kaikessa raadollisuudessaankin ovat.

Uskon, että kaikelle on tarkoituksensa, vaikka alunperin urtikariakin tuntui vain ylimääräiseltä vitsaukselta. Epäreilulta ja turhalta. Olen kuitenkin sen kautta saanut tilaisuuden kirjoittaa tätä blogia, ja mitä kaikkea hyvää se onkaan tuonut! Olen vihdoin löytänyt vastauksen siihen, mikä minusta tulee isona. Olen aina rakastanut ruokaa, sekä syödä että valmistaa sitä. Osoitan rakkautta kokkaamalla muille ajatuksella ja huolella. Urtikarian puhjettua olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota ruoan laatuun, puhtauteen ja terveellisyyteen. Olen tutkinut erilaisia ruokavalioita ja niiden vaikutuksia kokonaisvaltaiseen terveyteen. Pikkuhiljaa päässäni on vahvistunut ajatus siitä, että sillä saralla haluan oppia lisää ja tehdä töitä, ja tulevaisuudensuunnitelmat ovatkin yhtäkkiä valmiina; opinnot tulevat jatkumaan jollain tapaa ravitsemuksen parissa valmistuttuani kokiksi. Olen saanut lisää itsevarmuutta käsiteltyäni ajatuksiani täällä ja sitä kautta myös uskoa siihen, että voin ne unelmani saavuttaa.

Olen oppinut mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja että itsestä pitää huolehtia.

Pitkä matka on vielä edessä sen suhteen, mutta olen oppinut uskomaan, että jonain päivänä pystyn vielä kantamaan itseni ylpeydellä ja pää pystyssä.

Nyt tuntuu, että olen sanottavani tältä erää sanonut. Jatkan elämääni urtikarian kanssa, joka toivottavasti joskus katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Toivon, että joku on saanut kirjoituksistani vertaistukea tai edes tunteen, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Meillä kaikilla on omat demonimme ja tapamme käsitellä niitä. Oma tärkein neuvoni on, että niistä kannattaa puhua, sillä salailu ja piilottelu tuppaavat monesti vain paisuttamaan asioita. Hae apua ja vertaistukea. Joillekin asioille ei voi mitään, ja niiden kanssa ei auta kuin oppia elämään. Onneksi iho ei määrittele ketään tai kenenkään arvoa!

Voimia jokaisen urtikaria-matkalle ja hyvää alkusyksyä kaikille!

<3: Annastiina

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

Tarkistettu 14.8.2020

<<< edellinen postaus

 

Updated: 13-11-2020