Selviytymiskeinot

Välillä tulee ihmeteltyä minkä voimalla sitä on porskuttanut tämän urtikarian kanssa eletyn ajan läpi. Tämän sairauden kanssa kun ei näy mitään konkreettista valoa tunnelin päässä jota odottaa, koskaan ei voi tietää mihin suuntaan seuraavaksi mennään eikä mitään takeita ole, että joskus saisi elää oireetonta elämää. Ei voi ajatella, että kohta ihan varmasti helpottaa. Matka on pitkä ja kivinen eikä loppu välttämättä häämötä vaikka kuinka pitkälle tallaa.

Positiivisella asenteella pääsee jo pitkälle, vaikkakin sitä on välillä hyvin vaikea ylläpitää. Siitä on vaikea löytää valoisia puolia, kun aamulla peilistä katsoo tunnistamaton, turvonnut ja näppyläinen ufo ja samalla tekisi mieli nylkeä kutiava iho irti.

Omilla ajatuksilla on todellakin asioihin niin suuri vaikutus! Joskus tuntuu, että itse oikein tilaan vastoinkäymisiä manaamalla mielessäni etukäteen. Totta on, että pessimisti ei pety. No ei pety ei, mutta mahdollisuus siihen, että pienenkin ajan aina välissä voisi olla valoisin ajatuksin, onnellisena ja toiveikkaana kannattaisi hyödyntää. Täytyisi kirjoittaa itselleni vaikka jääkaapin oveen tiivistelmä näistä tsemppilauseista joita viljelen, jotta itse tulisi muistettua ne niinä huonoinakin hetkinä...

Keskittymällä hyviin asioihin elämässä ja tiedostamalla sen tosiseikan, että asiat voisi olla huonomminkin olen saanut pidettyä pääni jotenkuten kasassa niinäkin hetkinä kun ahdistus tulevaisuudesta urtikarian kanssa meinaa käydä ylivoimaiseksi.

Olen myös yrittänyt kääntää kaiken opiksi. Olen viimeisen vuoden aikana kokenut kasvaneeni henkisesti ja tulleeni suvaitsevaisemmaksi. Olen oppinut, että ei ole itsestäänselvyys, että pysyt terveenä. Ei ole itsestäänselvyys, että on sinun käsissäsi miltä näytät. Ei ole itsestäänselvyys, että pääset lähtemään minne haluat ja milloin haluat. Täytyy arvostaa ihan joka asiaa, joka on hyvin ja joka sujuu. Mikään elämässä ei ole itsestäänselvyys. Tämä tuntuu monesti ihmisiltä unohtuvan.

Sitten on ihanat, kärsivälliset ihmiset ympärillä, tuo ihana tukiverkosto, jota ilman en itse olisi järjissäni selvinnyt. Tietenkään ihan täyttä ymmärrystä ei tähän asiaan voi saada ihmisiltä, jotka eivät samaisesta sairaudesta kärsi. On myös ollut hetkiä, kun enemmän jopa ärsyttää puhua asioista jonkun kanssa joka ei parhaimmalla tahdollaankaan pysty aidosti tuntemaan tuskaa jota itse käy läpi. Takaraivossa jyskyttää, että okei tuo sanoo että ymmärtää, mutta kuitenkin tahtomattaankin vähättelee asiaa, koska eihän sitä vaan voi täysin ymmärtää jos ei itse ole samaa kokenut. Ei kukaan varmaan voi kunnolla tajuta, että tässä on mullistunut koko elämä, ihan joka osa-alue siinä. Kuitenkin se, että olen saanut avautua, purkaa ja itkeä aina kun siltä tuntuu ja se että joku tekee parhaansa ymmärtääkseen ja tukeakseen, se on minusta sitä suurinta välittämistä.

Huumorin voimalla on tullut rämmittyä oikeastaan läpi koko elämän, hyvien ja huonojen aikojen ja kaikilla osa-alueilla. Minun elämässäni kaikki ei mene kuin Strömsössä ja pelkkä arkikin olisi todella ankeaa ja haasteellista, jos en osaisi nauraa itselleni ja kääntää vastoinkäymisiä vitsiksi. Siksi kommenttini urtikariastakin saattavat olla välillä vähän ronskeja, eikä puheistani välttämättä näy läpi, miten vaikea, ahdistava ja herkkä asia se todellisuudessa on. Se, että säilyttää huumorintajunsa vaikeidenkin kausien aikana helpottaa ainakin omalla kohdallani suunnattomasti.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.
Tarkistettu 28.8.2019

<<< edellinen postaus

>>> seuraava postaus

Updated: 29-08-2019