Puhumisen suuri merkitys

Olen jo nyt, vasta parin julkaistun postauksen jälkeen, huomannut selvän eron itsetunnossani ja suhtautumisessani ihosairauksiini. Aluksi myös jännitti kaikkien mielipiteet teksteistäni, nyt en jaksa enää juuri välittää. Toiveena oli, että tämä kaikki avoimuus avaisi lukkoja sisältäni, ja niin se tekikin. Nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että puhuminen on hyväksymisen ja sitä kautta henkisen parantumisen alku. Ensin se on haastavaa, tiedän todellakin, itselläni meni siihen se 15 vuotta. Enkä tarkoita, että välttämättä nettiin täytyisi asioistaan avautua mutta on hyvä aloittaa ihan vaikka kavereista.

Itse suurinpiirtein kielsin alopeciani 20-vuotiaaksi asti, en puhunut vaan märehdin yksin pääni sisällä ja nyt niitä vuosien myötä syntyneitä solmuja saakin availla varmasti vielä pitkään. Ajan ja harjoituksen myötä ainakin omalla kohdallani puhuminen on helpottunut koko ajan, ja sitä myötä myös kaikki kanssakäyminen ihmisten kanssa. Ennemmin puhun itse näistä aremmista asioistani ensin, ennen kuin ne tulevat ilmi kiusallisemmin. Enkä muuten ole kertaakaan törmännyt mihinkään negatiiviseen reaktioon! Enemmän se epätietoisuus kasvattaa niitä selän takana puhumisia ja juoruja. Toki muiden on vaikeampi ymmärtää mitä kaikkea urtikariankin kanssa joutuu käymään läpi, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja välillä turhauttaa kun saattaa tuntua, että toinen vähättelee sen aiheuttamia ongelmia.

Sama juttu varmasti kaikkien asioiden kanssa, että toisen asemaan on vaikea asettua jos itsellä ei ole samankaltaista kokemusta. Itselleni on jotenkin niin paljon helpompi puhua urtikariasta kuin vaikkapa alopeciasta, mutta varmasti jollekin juuri se nokkosihottuma on se suurin mörkö joka kalvaa takaraivossa jatkuvasti ja saa häpeänpunan poskille jo pelkästä ajatuksesta, että joku huomaisi paukamat ja kysyisi että mikäs ihme sulla on.

Rohkaistuin vasta myös etsimään vertaistukiryhmiä somesta ja kysymään niistä asioita, joita olen pohtinut, ja olenkin jo paljon viisaampi. Nyt kun sekin kynnys on ylitetty ei ahdista läheskään niin paljoa kun tiedän, että on paikkoja joista voin huoletta kysyä jos jokin asia askarruttaa! Synnytys ja sen aikana mahdollisesti käytettävien lääkkeiden vaikutukset eivät hirvitä enää niin paljon luettuani enimmäkseen positiivisia kokemuksia asiasta ja joillain tämä hirvitys on kuulemma jopa parantunut sen myötä. Tietty jokainen reagoi eri tavalla, mutta on lohduttavaa tietää että toivoa on.

Työskentelen ravintola-alalla ja asiakaspalvelussa ja toisinaan iskee töissäkin neuroosit tulille urtikarian noustessa ja kuvittelen, kuinka joku asiakas kohta kysyy, että eihän minulla ole mitään tarttuvaa tautia kun näytän siltä tai jos joku vaikka kääntyy pois ajatellen että tuon näköiseltä en kyllä ruokaani halua ostaa. Olen kuitenkin pohjimmiltani sitä mieltä, että asiat ovat juuri niin noloja ja vaikeita, kuin mitä niistä itse teemme. Toki olisi hölmöä väittää, että itse kantaisin sairauksiani mitenkään ylpeydellä, mutta olen huomannut, että mitä vähemmän itse näistä välitän niin sitä vähemmän myös muut välittävät ja jos itse hyväksyn sairauteni, ei todennäköisimmin kukaan muukaan niistä sen suuremmin välitä. Näissä töihinkin liittyvissä peloissani yritän muistaa, että vaikka itse huomaan paukamani heti, joku muu ei välttämättä osaa edes kiinnittää huomiota niihin tai jaksa käyttää energiaansa muiden ihmisten ihojen spekuloimiseen.

Urtikarian kannalta ei ole tässä ihan lähiaikoina sattunut mitään mullistavaa. Viimeinen raskauskolmannes alkoi ja hormonitkin tuntuvat jylläävän aika taisaisesti ja kutinat pysyvät aika minimissä. Alkuun tuntui koko elimistö menevän shokkiin raskaudesta ja silloin käytiinkin sairaalassa asti. Ensimmäinen kolmannes oli ihon kannalta pahempi ja sen jälkeen on menty parempaan aina kolmanneksen vaihtuessa seuraavaan. Jokin aika sitten olin flunssassa ja ihokin oli viikon verran paljon pahempana ja pari yötä meni pitkästä aikaa painajaisten ja sydämentykytysten siivittämänä heräillessä vähän väliä pieneen paniikkiin. Meni niin vahvasti taas korvien väliin tuo pahenemisvaihe, että tuli uniinkin kiusaamaan, mutta tilanne palautui onneksi nopeasti entiselleen.

Äitiysloma lähestyy ja vauvahössötys alkaa olla huipussaan. Toivotaan, että pahoilta urtikariaoireilta vältytään edelleenkin, alkaa olossa muutenkin olla välillä jaksamista!

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 

Tarkistettu 15.2.2019

Updated: 28-02-2019