Tanssin taika

Mieluisat harrastukset on yksi ihmisen järjissään pitävä tekijä sosiaalisten suhteiden ohella. Pitkään en harrastanut oikeastaan mitään, jos musiikin kuuntelua ja kavereiden kanssa hengaamista ei lasketa harrastuksiksi. Jossain vaiheessa tanssi imaisi minut mukaansa, ja aloin käydä kerran viikossa itämaisen tanssin tunneilla. Ensin vuoden verran lukioaikana kotikaupungissa, sitten Tampereelle opiskelemaan muutettuani jatkoin harrastusta siellä. Itämainen tanssi oli mukavaa ja monipuolista, kun koreografiat ja musiikki vaihtelivat dramaattisista ja lohduttomista rakkauslauluista iloisiin pop-balladeihin ja villeihin rumpusooloihin.

Itämainen tanssi oli kivaa, se vaati taitoa ja jotkut liikkeet jopa oikeasti harjoittelua, minultakin, vaikka liike tuntui tulevan kropastani kuin luonnostaan. Valitettavasti itämainen tanssi tuntuu unohtuneen jonnekin. Jonkun pitäisi uudestaan ”löytää” laji ja tehdä siitä yhtä mediaseksikäs kuin twerkkaus on tällä hetkellä. Ehkäpä itämainen tanssi olikin mystinen, eksoottinen ja rohkea laji silloin joskus 1990-luvulla, ja sen kurssit täyttyivät hetkessä, kuten twerk-kurssit nyt.

Muutaman vuoden harrastamisen jälkeen minäkin kaipasin jotain uutta. Yliopistoliikunta tarjosikin kursseja tanssilajista, josta olin ollut kiinnostunut jo hetken aikaa, nimittäin reggaetonista. Kun pari vuotta olin käynyt näiden yliopiston reggaeton-kurssien lisäksi itämaisessa tanssissa, halusin keskittyä jompaankumpaan ja edetä harrastuksessani seuraavalle tasolle. Valitsin reggaetonin, hylkäsin itämaisen, jossa oli vaihtunut opettajakin.

Tamperetta ei turhaan sanota Suomen salsapääkaupungiksi, se on nimittäin täynnä tanssikouluja, jotka opettavat Etelä- ja Väli-Amerikasta kotoisin olevia tansseja. Itse valitsin tanssikoulun lukemattomien joukosta opettajien kuvien perusteella. Otin omakseni sen tanssikoulun, jonka opettajat olivat kuvissa mukavan ja ystävällisen näköisiä, mutta mikä tärkeintä, ihan tavallisen näköisiä ihmisiä. Marssin koululle ja ostin kevätkauden rajattoman kortin kokeilematta ainoatakaan tuntia etukäteen. En ole katunut hetkeäkään, ja suosittelen samaa muille.

Olen tanssinut kuubalaista salsaa, reggaetonia ja rumbaa, dancehallia ja afrobeatia ja tanssinut sekoittaen näitä kaikkia, välillä aktiivisemmin, välillä vähemmän. Olen kehittynyt huimasti ja esiintynyt monia kertoja, mutta edelleen tuntuu, että parannettavaa ja hiottavaa riittää, paljon! Aion siis tulevaisuudessakin viettää aikaani tassisalilla. Viime aikoina siihen on ollut mahdollisuuksia vähemmän, koska olen ollut töissä toisella paikkakunnalla, mutta yksi hyvä puoli työn loppumisessa onkin se, että pääsen taas paremmin kiinni tanssiharrastukseeni.

Tanssissa on sellaista taikaa, mitä ei kaikista liikuntalajeista löydä (ja varmasti myös toisinpäin). Siinä yhdistyy moni taidemuoto: musiikki, tanssi ja joskus myös teatteri. Se on parhaimmillaan kaikesta irrottautumista, uskomattomaan flow-tilaan pääsyä. Silloin ei päähän mahdu murheita, ei huolia, ei ajatuksia siitä, näytänkö lihavalta näissä trikoissa, tuijottaako joku punaisena kirkuvaa nokkosihottumaa raavitussa käsivarressani. Tanssissa parasta on vain ajautua musiikin vietäväksi, rentoutua ja vain nauttia juuri siitä hetkestä.

 

 

Tarkistettu 30.5.2018

Updated: 05-06-2018