Pakko raapia

Joskus se alkaa ihan yllättäen, täysin varoittamatta. Seuraavan kaltainen skenaario toistuu elämässäni tasaisin väliajoin. Päätän lähteä sunnuntai-iltana kävelylenkille; laitan tennarit jalkaan, ja astun ulos. Käveltyäni kadulla noin kymmenen metrin matkan tunnen, kuinka kummankin jalan jalkapöydälle hiipii hiljainen kutina. Pystyn onneksi keskittämään ajatukseni näkökentässäni vaihtuviin rakennuksiin ja vastaani käveleviin koiriin sekä niiden ulkoiluttajiin, ja pian kutina unohtuu, sekä mielestä että jaloista.

Parin kilometrin päässä poikkean kadulta viereiseen metsikköön. Siellä risteilee toisiaan kapeampia polkuja mäen harjalla. Kävelen polkua, jota reunustaa molemmin puolin kallioinen maasto ja erikokoiset kivenlohkareet. Pian huomaan, että hupputakkini on hilautunut selästä ylemmäs ja alareunan resori hankaa alaselkää kävelyni tahtiin. Selkääni iskee kutiseva ja kihelmöivä tunne. Vedän takin reunaa alaspäin ja päätän olla raapimatta kutisevaa kohtaa. Keskityn nyt vain siihen, miksi juuri tähän metsikköön tänään päädyin, ja kutina haihtuu pian mielestäni pois.

Polku, jota pitkin reippaasti kävelen, alkaa lähestyä päätepistettään. Puiden välistä alkaa häämöttää kerrostaloja, jotka eivät näyttäneet puhelimen ruudulla olevalla kartalla olevan näin lähellä. Polku päättyy ilmeisesti kerrostalon parkkipaikan reunaan. Tässä jossain lähellä etsimäni purkin pitäisi olla. Alamäkeen viettävä kallioinen maa ja valtavat siirtolohkareet kuitenkin häiritsevät kännykkäni GPS-signaalia siinä määrin, että en löydä nollapistettä millään. Pyörin pienen hetken alueella, mutta joudun lähtemään lopulta tyhjin käsin pois, koska pelkään viereisen talon ikkunoista jonkun katselevan epäilyttävän näköistä pyörintääni ja ympäristön tarkkailuani.

Olen harrastanut geokätköilyä epäsäännöllisen säännöllisesti ja satunnaisen aktiivisesti nyt parisen vuotta. En ole hurahtanut lajiin niin kovaa, kuin monet muut, mutta innostukseni ja aktiivisuuteni lajin parissa kasvaa pikkuhiljaa. Geokätköily on siitä kiva harrastus, että se liikuttaa ihmistä ja laittaa ulkoilemaan, jos ei muuten tulisi lähdettyä ulos kovinkaan usein. Jos haluaisit ulkoilla enemmän, mutta et oikein tiedä, minne sitä sitten menisi ja mitä tekisi, tai lenkkeily tuntuu tylsältä ja tyhmältä, niin tässä erinomainen laji juuri sinulle!

Palaan polkua pitkin puolijuoksua kävelytielle ja päätän tulla vielä takaisin joskus myöhemmin. Tällä kertaa käyn vielä selvittämässä läheisen multikätkön kaksi ensimmäistä pistettä. Loppupisteen käyn hakemassa toisella kertaa, nyt olen kulkenut jo muutaman kilometrin matkan ja tihkusateesta johtuen kengänkärjet ovat jo märät.

Kotona menen hikisenä suihkuun. Shampoota hiuksiin vaahdottaessani tunnen kuinka ikävä, kihelmöivä tunne palaa taas iholleni, juuri siihen kohtaan, jossa vielä hetki sitten oli urheiluliivien alareuna. Tämä on sellainen napakka vaatekappale, jonka riisumisen jälkeen kutittaa oikeastaan ihan aina, edes ihan pikkuisen. Nyt en pysty enää hillitsemään itseäni, kun ympärillä ei näy vaihtuvia maisemia, pelkästään kylpyhuoneen tympeä kaakeliseinä. On vain pakko raapia.

 

 

Tarkistettu 27.8.2018

Updated: 29-08-2018