Kevät

Kevät on vihdoin alkanut edetä huimaa vauhtia. Sunnuntaina pääsin jo vähän metsikköön kävelemään. Aukeammilla paikoilla oli kuitenkin vielä niin paljon lunta, että askeleen alla se upotti. Olen saanut oikean polveni kipeäksi pari viikkoa sitten, ja lauantain työpäivän jälkeen polvi turposi inhottavasti, niin että koko jalka tuntui pökkelöltä ja turvotus rajoitti liikkeitä. Sunnuntaina kävelylle lähtiessäni polvi tuntui ensin taas turpoavan, mutta kun kävelin pidemmälle, jalkani vetreytyi ja turvotus tuntuu laskeneen. Silti polven sisällä tuntuu inhottavalta ja naksuu kuuluvasti rappusia kävellessäni. Mietityttää, että nytkö ne polvet sitten pettivät lopullisesti? Pystynkö enää tanssimaan samalla tavalla kuin ennen? Miten käy toukokuun tanssikeikan? Tällaiset asiat minulla on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä.

Toinen asia, joka mietityttää, on tietenkin iho. Teen kalenteriin aina merkinnän, kun otan antihistamiinin, sillä haluan seurata lääkkeen kulutustani. Huomasin, että tämän talven aikana lääkkeitä on kulunut enemmän kuin parin edellisen talven aikana. Olen joutunut ottamaan lääkkeen useammin, kuin aiemmin. Luulen sen johtuvan kahdesta asiasta: kylmästä ja pitkästä talvesta sekä kuivasta sisäilmasta. Työpaikallani on todella kuiva ilma. Ja lämmin. Kaikki työtoverit valittivat talvella, että käsien iho kuivuu. Sen lisäksi olen itse huomannut, että töissä minulla on koko ajan kauhea jano. Siellä on niin kuiva ja lämmin sisäilma, että tulee nestehukka ja ihohan kärsii siitäkin, sisäisen nesteytyksen puutteesta.

Onneksi antihistamiinit ovat halpoja lääkkeitä ja niitä saa ilman reseptiä äkillisen tarpeen yllättäessä. Viimeksi perjantaina olisin työpäivän aikana kaivannut antihistamiinia, sillä kutina alkoi kiusata ja mekossani oli ¾-pituiset hihat, jotka paljastivat käsivarsieni punaiset viirut niitä raavittuani. Punaiset jäljet nolottivat ja kaivoin lääkkeitä laukustani – löytämättä mitään. Viereisessä rakennuksessa olisi ollut apteekki, mutta en viitsinyt lähteä siellä käymään, sillä vuoroni asiakaspalvelussa oli juuri alkamassa. Onneksi loppuillan ajan kutina pysyi kuitenkin kurissa.

Aurinko paistaa ja linnut laulavat jo puissa ihanasti. Vielä kun tulisi vihreää niin mieli piristyisi kunnolla. Näin kun aletaan lähestyä kesää kovaa vauhtia, minua on alkanut vähän ahdistaa. Nimittäin työsopimukseni päättyy toukokuun loppuun, jatkoa sopimukselle ei ole luvassa, eikä uutta työpaikkaa näkyvissä. Olen hakenut aktiivisesti töitä maaliskuusta asti, mutta kirjastoalalla kilpailu on todella kovaa. Joka kunnassa säästetään, kulttuuripalveluiden rahoitukset vähenevät entisestään, eläköityvien tilalle ei palkata uusia tekijöitä. Työkokemukseni on ilmeisesti vieläkin liian vähäistä pärjätäkseni alan konkareille, jotka ovat vain kyllästyneet edelliseen virkaansa ja hamuavat uusia tuulia tai parempaa palkkaa. Suuri osa työtovereistani kirjastoissa on aina ollut yli 50-vuotiaita. He kertovat juttuja, kuinka valmistuttuaan pääsivät heti töihin. Nuoremmille ei töitä riitä. Minun on siis vain taas laajennettava työnhakualuetta sekä alan että maantieteellisen sijainnin suhteen. Ei ole silti kovin hauskaa muuttaa aina puolen vuoden välein eri puolille maata muutaman kuukauden työpätkän vuoksi. Ja sitten ne vielä haukkuvat, ettei muuteta työn perässä...

Parin viikon päästä lupaan viimein kertoa tarkemmin oman dermografismini synnystä ja diagnoosin saamisesta. Olen pyytänyt kotipaikkakuntani terveysasemalta tulosteet käyntitiedoistani, jotta sain itsekin paremman kuvan sairauteni etenemisestä. Toivotaan, että polvenikin on jo kunnossa siihen mennessä.

 

 

Tarkistettu 25.4.2018

Updated: 27-04-2018