Krooninen urtikaria

Kroonisesta urtikariasta puhutaan, kun oireita ilmenee toistuvasti yli kuuden viikon ajan. Joskus krooninen urtikaria voi kestää vuosia tai jopa vuosikymmeniä ja hävitä sitten yhtä yllättäen kuin on alkanutkin.

Krooninen urtikaria kestää yleensä noin 1–5 vuotta ja todennäköisesti pidempäänkin vaikeammissa tapauksissa, esimerkiksi jos sairauteen liittyy kutinan ja paukamien lisäksi angioödeemaa. Krooninen urtikaria vaikuttaa myös merkittävästi yleiseen hyvinvointiin, esimerkiksi kun kutina vaikeuttaa unensaantia.

Krooninen urtikaria voidaan luokitella vielä kahteen pääryhmään:

  • krooniseen spontaaniin urtikariaan, jossa aiheuttaja jää usein tuntemattomaksi
  • krooniseen, tiettyjen laukaisevien tekijöiden aiheuttamaan urtikariaan eli indusoituvaan urtikariaan.

Vähintään kaksi kolmasosaa kroonista urtikariaa sairastavista sairastaa spontaania urtikariaa.

Ulkoisten tekijöiden aiheuttamassa urtikariassa fysikaaliset ärsykkeet laukaisevat ihon paukamat. Näitä voivat olla esimerkiksi kylmyys, lämpö, vesi tai luonnonvalo.  Dermografismissa eli piirtopaukamoinnissa raapaisu aiheuttaa paukamat.

Urtikarian aiheuttaja jää usein tunnistamatta

Oleellinen osa kroonisen urtikarian hoitoa on oireiden laukaisijan välttäminen, mikäli se suinkin on mahdollista. Kroonisessa urtikariassa oireiden aiheuttaja jää kuitenkin usein tunnistamatta.

Syyn selvittämisessä keskeistä ovat potilaan omat havainnot ja keskustelut lääkärin kanssa. Jos oireiden syy tunnistetaan, lääkärillä on paremmat mahdollisuudet hoitaa potilasta oikealla tavalla.

Valitettavan usein käy myös niin, että taudin syy ei keskusteluista ja mahdollisista tutkimuksista huolimatta selviä. Tästä huolimatta urtikarian nykyhoidon tavoitteena on täysi oireettomuus, ja urtikarian hoitoon erikoistunut ihotautilääkäri voi auttaa oireiden hoidossa.

Lue lisää, miten urtikariaa voidaan hoitaa.

Tarkastettu 23.02.2017

Updated: 19-06-2017