Tauteja ja keikkareissuja

Nenäliinapaketti vieressäni, lämmin teekupponen kädessäni, kuumemittari kainalossani. Tätä se on ollut oikeastaan koko tämä vuosi niin kuin tälläkin hetkellä. Miksi nämä kaikki virukset ja muut ilkeät pöpöt ovat ottaneet minut kohteekseen peräjälkeen? Niin, eihän siihen kenelläkään vastausta ole. Kunhan pähkäilen.

Kipeänä olo tuntuu avuttomalta. Kun ei jaksa mitään, ei edes kahvia keittää, tulee riippuvaiseksi muista eikä voi tehdä sitä mitä haluaa milloin haluaa. Jokainen nuha, jokainen päänsärky, jokainen kipeä lihas tai punainen kutiseva paukama. Ne kaikki saa aina miettimään sitä kuinka terveenä vaan on niin paljon mukavampaa. Olen sairastanut tänä vuonna jo 3 flunssaa sekä yhden vatsataudin. Saisi loppua jo tämä. Juuri kun olin ajatellut, että kylläpä urtikaria on ollut hiljaa enkä ole juuri nuhakuumeita sairastanut, niin eikö sieltä jo ensimmäinen tauti tupsahda.

Siitä pääsemmekin sujuvasti tulehduskipulääkkeisiin. Niitä on ollut pakko syödä ja seurauksena on ollut jo tutuksi tullut nokkosihottuman paheneminen. Viime päivinä on ollut pakko siirtyä parasetamoliin, joka ei minulla riittävästi auta flunssan lihaskipuihin.

Iloa ja piristystä on tuonut elämääni uudet ystävät. Olen tutustunut heihin erään artistin “fanittamisen” yhteydessä. Olen käynyt heidän kanssaan keikoilla ja juttelemme whatsappissa päivittäin sekä fanituksemme kohteesta, että kaikesta maan ja taivaan väliltä. Eilen kävin yhdellä keikalla. Ajomatkaa kertyi 2,5 tuntia suuntaansa. Kerron teille muutaman sattumuksen liittyen reissuuni.

Olin tehnyt hienon uuden plakaatin jonka kanssa meidän piti ottaa ennen keikkaa yhteiskuva. Sellainen missä hän pitelee kylttiä. Olin nähnyt jonkin verran vaivaa sen tekemiseen. Lähdin aamulla viemään tytärtäni soittotunnille 13km:in päähän kotoa. Mieheni piti sitten hakea hänet sieltä pois. Perillä huomasin, että voi ei, se kyltti jäi kotiin. Ei siinä muu auttanut kuin kurvailla takaisin kotiin. Samalla huomasin, että haluankin laittaa pinkin paidan enkä mustaa ja olisihan se kiva siemailla kahvia pitkällä ajomatkalla. Vaihdoin paidan, keitin kahvia ja lähdin takaisin kaupunkiin. Huomasin että kyltti on edelleen kotona. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. En nauranut. Ajoin taas kotiin hakemaan kylttiä. Tässä vaiheessa olin jo pahasti myöhässä.

Vihdoin pääsin matkaan. Pysähdyin matkalla huoltoasemalle ja pistäydyin myös naistenhuoneessa. Ostin pientä purtavaa ja kävelin autolle. Missä on autonavain? Ei voi olla totta. Avainta ei löytynyt mistään. Kiiruhdin juoksujalkaa takaisin sisälle. Muistin laskeneeni avaimen wc:ssä pöydälle. Se ei kuitenkaan enää ollut siellä. Iski paniikki. Kysyin hädissäni kassalta onko kukaan tuonut autonavainta. Samassa silmäni osuivat tutunnäköiseen avaimeen. Huh, joku ihana ihminen oli kuin olikin tuonut avaimeni kassalle. Matka jatkui ja päivästä tuli ikimuistoinen.

On tärkeää että sairauksista ja taudeista huolimatta elämässä on jotain kivaa ja sellaista mistä oikeasti nauttii. Niitä asioita voi olla vaikka liikunta, taide, musiikki, käsityöt, ristikoiden ratkominen tai tämä keikoilla käynti. Katsoessani kasvavaa käytettyjen nenäliinojen pinoa vieressäni olen kuitenkin onnellinen siitä kaikesta mitä elämässäni on nyt ja tulee olemaan.

 

Tarkistettu 22.12.2016

Updated: 19-06-2017