Angioödeema

Angioödeemalla tarkoitetaan pienen ihoalueen tai limakalvon kudoksiin ulottuvaa turvotusta. Sitä voi ilmetä lähes joka toisella kroonisella urtikariapotilaalla. Angioödeemaa voi olla myös itsenäisenä oireena ilman nokkosihottuman muita oireita.

Angioödeema kehittyy voimakkaimmilleen minuuteissa tai muutamassa kymmenessä minuutissa.

Angioödeeman aiheuttama turvotus ei juurikaan kutise, mutta se voi olla hyvinkin kivuliasta. Turvotus kestää yleensä 1–3 vuorokautta, ja on usein uusiutuvaa.

Turvotus ei jätä jälkeensä mustelmaa eikä mitään muutakaan merkkiä eikä siihen yleensä liity kuumetta, nivelvaivoja tai muita yleisoireita. Joskus nielun turvotus voi olla vaarallisen voimakasta.

Angiödeema ei tokene antihistamiinilla

Antihistamiinista ei ole useinkaan ole apua angioödeemaan. Sen sijaan kortikosteroideja, kuten kyypakkausta, kannattaa kokeilla. Myös turvonneen kohdan hautominen kylmällä voi helpottaa turvotusta jonkin verran.

Lääkärin hoitoon tulee hakeutua välittömästi, jos

  • turvotus on kielessä tai nielussa ja ahtauttaa hengitysteitä
  • turvotukseen liittyy laaja-alainen nokkosihottuma
  • turvotusten lisäksi on kovia, aaltomaisia vatsakipuja.

Angioödeeman syy ei aina selviä

Angioödeemaa voi ilmetä myös ilman nokkosihottumaa. Sen syy ei usein selviä. Joskus taustalla voi olla sydän- ja verenpainelääkkeiden tai muiden lääkkeiden aiheuttama reaktio. Joskus myös ruoka-aineallergia voi aiheuttaa angioödeemaa. Myös joitain perinnöllisiä angioödeeman muotoja tunnetaan.

Lue lisää, miten nokkosihottuman oireita voi hoitaa!

Tarkastettu 23.02.2017

Updated: 19-06-2017