Tervetuloa seuraamaan elämääni urtikarian kanssa!

Kun sain tilaisuuden kertoa urtikariaiholla.fi-palvelun blogin muodossa itsestäni ja omasta elämästäni urtikarian kanssa, olin innostunut, mutta samalla epäileväinen. Olisiko minusta siihen? Haluaisinko kertoa julkisesti nolosta ihosairaudestani? Päätin kuitenkin ryhtyä tähän juuri sen vuoksi, ettei kenenkään tarvitsisi enää nolostella ja hävetä omaa ihoaan. Tietouden levittäminen lisää ymmärrystä ja hälventää ennakkoluuloja. Omien kokemusten jakaminen auttaa muita samojen asioiden kanssa kamppailevia ymmärtämään, että he eivät ole yksin.

Minun urtikariahistoriani alku vie noin 16 vuoden takaisiin aikoihin. Olin tuolloin 14-vuotias, kahdeksatta luokkaa käyvä teini. En muista ihan tarkkaan, milloin oireeni alkoivat, sillä ne tuntuivat alkavan pikkuhiljaa, mutta pahenivat kuitenkin kiihtyvällä tahdilla. Sen muistan, että kutina alkoi nilkoista. Jossain vaiheessa kutina oli jokailtainen vieras, joka eteni nilkoista ylöspäin, lopulta joka puolelle kehoa. Tässä vaiheessa hakeuduin lääkäriin. Pienen mutkan kautta sain lopulta dermografismi-diagnoosin.

Dermografismin lisäksi kamppailen arjessani työttömyyttä vastaan. Valmistuin yliopistosta vuonna 2014 heikkoon taloustilanteeseen. Olin opiskeluaikana naiivisti kuvitellut saavani ilman muuta mukavan, vakituisen työpaikan heti valmistuttuani. Niinpä ei käynytkään. Sen sijaan olen ollut työttömänä pitempiä ja lyhempiä pätkiä. Olen ollut kokoaikatyössä, osa-aikatyössä, tehnyt yötyötä, erilaisia ”hanttihommia”, mutta myös ns. oman alan työtä kirjastossa. Kaikki nämä eri pituisia pätkiä, sijaisuuksia, kiireapua ja kesälomittamista. Koulutustasoani vastaaviin oman alan töihin olen liian kokematon, ja vähemmän koulutusta vaativiin alan töihin olen taas ylikoulutettu. Nyt minulla on aivan sormieni ulottuvilla eräs kirjastoalan työ, jonka toivottavasti saan. Sekin on valitettavasti kuitenkin osa-aikainen ja määräaikainen, eikä vastaa koulutustasoani. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että minut kutsuttiin haastatteluun ja tunnen olevani hyvin vahvoilla tämän paikan suhteen. Kerron myöhemmin, kuinka haastattelussa kävi.

Avaan tarkemmin myös tuota oman dermografismi-diagnoosini saamista ja muita ihooni ja sairauteeni liittyviä asioita myöhemmissä postauksissa. Nyt kerron vielä hieman muista elämäni asioista. Vaikka työttömänä oleminen masentaakin välillä, olen muuten tyytyväinen elämääni. Minulla on ihana harrastus, perhe, ystäviä ja parisuhde.

Aina sitä haluaa jotain lisää, enemmän tai parempaa, mutta yritän usein muistuttaa itseäni kiitollisuudesta. Isovanhempia minulla ei enää ole elossa, mutta molemmat vanhemmat ja kaksi siskoa, vanhempi ja nuorempi. Ystäviä minulla ei montaakaan ole, mutta pari läheistä onneksi löytyy, ja päälle kasa monenlaisia tovereita ja tuttuja. Olen löytänyt itselleni mieluisan liikuntamuodon. Saan harrastaa kuubalaisia tansseja ihanassa tanssikoulussa mahtavien tyyppien kanssa, ja jopa esiintyä silloin tällöin. Asun poikaystäväni kanssa eri kaupungeissa, mutta se ei haittaa. Olemme joissain asioissa hyvin samankaltaisia, mutta esimerkiksi sisustustyylimme ja siisteysmieltymyksemme ovat hyvin toisistaan poikkeavia. Yhdessä asuminen vaatisi paljon kompromisseja tai aiheuttaisi ehkä riitoja. Näin on ollut ihan hyvä.

On jännittävää aloittaa uusi vuosi uusissa merkeissä tämän blogin tiimoilta. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, jotta saan sen kirjastotyön, josta kerroin ja vuosi voi lähteä oikein kunnolla käyntiin uusien, jännittävien juttujen parissa!

-Emmi-

Tarkistettu 4.1.2018

Updated: 05-01-2018